"Kuka tää muija on ja millä oikeudella se selittää näitä utooppisia juttuja??"

Niin.

Haluaisin sanoa suomalaiseen tapaan, että ihan Krista vaan ja sitäpaitsi en mä oikeesti tiedä mistään mitään, kuhan vaan jotain horisen.

Mutta kyllä mä oikeestaan tiedän tästä asiasta jotain.

Enkä mä haluaisi tunkea omaa naamaa nettiin ja fleksata miten mulla menee, että menispä sullaki näin hyvin.

Totuus on kuitenkin, että mä oon aika kauan touhunnut tän asian parissa. Ottanut asioista selvää ja rakentanut nää arjen palikat silleen, että mun ei yks kaunis aamu tarvinnutkaan palata enää palkkatöihin.

Ei se ollut mikään hetken mielijohde tai harkitsematon hyppy säästöjen varaan. Se oli hitonmoinen ponnistus omien päänsisäisten mörköjen kanssa. Vastuksena niissä taisteluissa oli minä vastaan minä.

Mä tiesin mitä olin tekemässä ja että mä tulen onnistumaan siinä mitä olen tulevaisuudessa tekemässä.

Ja mä onnistuin.

Tunteiden vuoristorataa se oli monella eri tavalla. Mun pää oli palaamassa palkkatöihin, mutta sydän ei antanut periksi.

Mun ystävät, perhe ja puoliso piti mua jonkin aikaa hulluna, koska on järjetöntä hypätä varmasta duunista tyhjänpäälle ilman minkään valtakunnan suunnitelmaa.

Mä kuitenkin tein sen ja yksi pala kerrallaan aloin selvittämään miten tästä selvitään. (Ja ei, en hypännyt työttömyystuen varaan, en nostanut sitä euroakaan).

Tein miljoona eri laskelmaa, pyöritin numeroita excelissä ja pyöritin vähän lisää, lisää, lisää ja lisää.

Ja kaikkien niiden laskelmien takaa huusi viesti: olet tehnyt asioita oikein, voit levätä hetken.

??

No enhän mä tietenkään levännyt (vaikka olis ehkä pitänyt).

En vieläkään tiennyt mitä seuraavaksi, mutta perustin kuitenkin yrityksen. Koska eikö niin kuulu tehdä?

Nimeä valitessa ei mitään hajua mitä aloitetaan tekemään, mutta laitetaan sellainen Nimi, että jengi luulee meidän kierivän rahassa. Nimeksi tuli Liljeqvist Investments Oy.

Puuhasin pää hiessä e-kirjaa puol vuotta ja kesällä vuokrasin pomppulinnoja. Ei vieläkään mitään hajua mitä oikeasti tekisin..

Päätin siinä kohtaa, että teen jotain missä olen hyvä ja ostin käytännössä työttömänä 4 uutta sijoitusasuntoa.

Arvatkaa oliko helppoa saada lainaa? Ei ollut.

Kävin aika monen monta lainaneuvottelua ja kohteetkin vaihtui siinä välissä pariin kertaan.

Suoraan sanottuna se tilanne oli jo koominen ja olin itsekin sitä mieltä, että eihän tästä tule yhtään mitään.

Kunnes päätin, että tuleepas yhtään mitään.

Pistin pieruverkkarit tiukemmalle ja ryntäsin paikalliseen Osuuspankkiin sisään. Kolme virkailijaa tiskin takana, joista kaikki oli vähintäänkin hämmentyineitä. "Oliko sulla aikaa varattuna?"

No ei ollut.

Oliko henkkareita mukana. No ei ollut.

Tai oli kun kävin ne autosta lopulta hakemassa.

En tiedä puhuinko enemmän säästä, sijoituksista vai lapsiperhearjesta, mutta meidän asiakkuus siirtyi siltä istumalta sinne ja 4 uutta sijoitusasuntoa napsahti salkkuun.

En tiedä..

Jokin mun sisällä sanoo, että kaikissa meissä on sisäänrakennettuna pieni kapinallinen. Sellainen joka haluaisi elämältään jotain muuta, mutta ei ihan tiedä miten käärisi hihat tai miten pääsisi vauhtiin ja vielä pysyisi siinä vauhdissa.

Se kapinallinen saadaan susta esiin ja asiat kyllä järjestyy, mikään ei ole niin solmussa, etteikö sitä saisi pala kerrallaan kuntoon.

Easy choices
Hard life

Hard choices
Easy life

Nykyään arki on helppoa. Kun tietää päässeensä siihen pisteeseen, ettei sitä voi ulkopuolinen enää kaataa - fiilis on aika uskomaton.

Jos mä pystyin siihen, säkin pystyt. Laita viestiä tai sähköpostia. Siitä se lähtee.