Päiväni hoitsuna

Rakas päiväkirja…

Lapsena mun suuri unelma oli tulla näyttelijäksi. En kuitenkaan loistanut näytelmäkerhoissa, eikä polkuni vienyt näyttelijän uralle. Unelma ei kuitenkaan koskaan sammunut ja mietin aina millaista olisi tehdä leffaa tai olla sarjassa mukana. Lopulta se mitä elämässä näkee tai kokee on itsestä kiinni. Niimpä otin härkää sarvista ja hyppäsin päiväksi Syke sarjan kulisseihin.

Kuvaukset Helsingissä alkoivat 07:50 joten kello soimaan viideltä aamulla. Yleensä olen aamun torkku, mutta tätä olin odottanut niin kauan, että pingahdin ensimmäisestä kellonlyömästä suoraan aamutohveleihin ja kahville. Olin tarkistanut reitin ja matka-ajan etukäteen, varasin aikaa myös eksymiseen ja liikenneruuhkiin. Tai ainakin luulin varanneeni. Hyppäsin autoon, löin navigaattorin tulille ja totesin, että minulla on pelivaraa tasan yhdeksän minuuttia. Pieni paniikki päälle. Ehdinkö ollenkaan? Soitanko, perun ja jään vaan kotiin? Noin sekunnissa päätin, että Vatasen jalat, Kristan kädet - pakko ehtiä perille. Ja kyllä vain ehdin.

Paikan päällä studiolla oli telkkarista tuttuja avustajia jotka vetivät vaatteita niskaan täydellä rutiinilla. Minä kohtuu ullakolla kaikesta, joten nykimään konkareita hihasta joka asiasta. Löytyi vaatteet, löytyi nimilappu, löytyi kuvaussopimus. Olisi varmaan löytyneet myös ihan oma-aloitteisesti, mutta löytyi nopeammin kun rohkeni kysyä jeesiä.

Paikan päällä olleet ohjaajat, henkilökunta ja muut avustajat olivat todella ystävällisiä. Kuvauksia seuratessa alkoi käymään järkeen se mitä oli televisiossa nähnyt, eli niin sanotusti: “palaset loksahtivat kohdalleen”. Avustaminen oli helppoa ja siihen sai todella hyvät ohjeet.

Kuvauksista kokonaisuudessaan jäi todella lämmin muisto ja uskon että minua tullaan näkemään vielä toistamiseen muussakin kuin katsojan roolissa.

Jos sua kiinnostaa kuulla miten säkin pääset avustajaksi ja kurkistamaan kulisseihin, laita mulle Instagramissa viesti niin heitän pro tipit! <3

Seuraavaan kertaan,
Krista

Seuraava
Seuraava

“Tuleeko susta Nastolan kiinteistökuningatar?”