“Tuleeko susta Nastolan kiinteistökuningatar?”

Olen aktiivisesti kirjoittanut blogia viimeksi 14 vuotta sitten, joten tämän postauksen voimin pyyhkäistään viimeisetkin pölyt pois näppäimistöltä.

Tässä postauksessa avaan asuntosijoittajamatkani nollasta 37 asuntoon. Mistä kaikki alkoi, mitä matka toi mukanaan, missä mennään ja mikä on päätepysäkki?

Asuntojen kanssa matka alkoi vuonna 2018. Mitään kokemusta asuntosijoittamisesta ei ollut ja syy sijoittaa oli “varallisuuden hajauttaminen”. Siihen aikaan sijoitin osakemarkkinoilla ja jottei kaikki munat olisi samassa korissa, päätin että asunnot on hyvä vastapaino tähän kaikkeen.

Paras mahdollinen valmistautuminen oli selata Oikotien asuntotarjonta läpi, iskeä silmät kohteeseen jossa on tuttu kiinteistövälittäjä, mennä katsomaan kohde ja tinkiä niin paljon että hävettää. Ilman mitään osaamista, mutta jäätävällä itsevarmuudella pankkiin kertomaan millainen laina tarvitaan ja miten se maksetaan takaisin. Kohteen tarjous meni läpi 27 % alkuperäisestä hintapyynnöstä ja laina saatiin sellaisena kuin se haettiin. Vuokralainen järjestyi vähän liiankin helposti.

Onko tämä näin helppoa?

Kaava toistui noin vuoden välein: kohteen tsekkaus, pankkiin, kaupat ja simsalabim salkku kasvoi.

Neljännen huoneiston kohdalla vaikeudet alkoi. Lainaa oli vaikeampi saada tai toisin sanoen: lainaa ei myönnetty, vaikka käänsin kaikki mahdolliset kivet ja kiven murikat. Lopulta oli vaihdettava taktiikkaa ja kohde rahoitettiin osin käteisellä, osin yksityisellä lainalla. Näin oli neljäs kohde turvattu.

Neljän sijoitusasunnon kohdalla aloin jo epäillä omaa osaamista. Miten tästä eteenpäin? Olenko hajauttanut tarpeeksi? Mitä jos olen nyt jo kusessa näiden kanssa? Mitä jos kaikki kosahtaa kerralla? Pidin pientä luovaa taukoa ja lainasin kirjastosta kaiken mahdollisen materiaalin mitä asuntosijoittamisesta voi lukea.. As Oy laki, hallitustyö, märkätilat, hyvä vuokranantaja ja niin edelleen. Kurssitin itseäni ja hyvin nopeasti huomasin että olen muissakin kuin omissa kohteissa hallituksen puheenjohtaja ja teen toiminnantarkastuksia muihinkin kuin omiin yhtiöihin.

Pidin joskus viittä sijoitusasuntoa ihan absoluuttisena maksimina. Sen enempää ei voi olla että voi nukkua yönsä hyvin. Nyt ajatus viidestä hymyilyttää ja tiedän että oikean tiimin kanssa voin nukkua vaikka asuntoja olisi 100.

Viides, kuudes ja seitsemäs sijoitusasunto rykäistiin pankin vaihdon yhteydessä. Kaksi remontoitavaa ja yksi myöhemmin remontoitava. Kaikki samalta välittäjältä ja kaikki sellaisia joita en olisi välttämättä ostanut jos niitä olisi joku muu koittanut tyrkyttää. Onko ne järkeviä vielä tänään tarkasteltuna? En tiedä. Aika näyttää.

Kahdeksas asunto tuli sekin samaan vauhtiin edellisten kanssa, mutta hieman erillään ja eri paikasta. Täysin remontoitu kohde hyvästä yhtiöstä. Muistan kohteen näytön hyvin. Olin etuajassa ja tein taloyhtiön tsekkausta ulkopuolelta. Välittäjäkin saapui hieman aikaisemmin ja tuli kertomaan miten nätti puusto pihalla on. Olihan se nätti. Minua kiinnosti enemmän missä kunnossa parvekkeet, julkisivu ja rännit todellisuudessa olivat. Kaupat syntyivät kohteesta meille edulliseen hintaan. Kauppojen jälkeen välittäjä pyysi minua kahville ja kertoi kuinka pieneksi hän tunsi itsensä kun näytöllä latasin tiedot yhtiön tilasta, korjausvelan määrästä ja kyseisen tienpätkän neliöhinta datasta. Saatoin hieman punastua, mutta totta se oli. Lohdutin häntä, että minulla on hyvin tarkasti tiedossa niche alueiden tiedot, kun hänellä on valtava tieto eri kaupunkien ja kaupunginosien tiedoista. Ei meillä voisikaan olla samanlaista dataa kohteista.

Kahdeksan ensimmäistä asuntoa ovat kaikki kimppaan (50/50) puolison kanssa.

Tässä kohtaa vakuudet oli aikalailla käytetty ja tuntui muutenkin että yksittäin ostamalla eläkkeelle pääsyä saa odottaa 150 vuotiaaksi asti. Ei aavistustakaan miten jatkaa, tai kenen kanssa. Nykyinen strategia tuntui enemmänkin siltä, että ostaa itselleen lainarahalla uuden työpaikan. Jatkuvasti näyttöjä, pankkineuvotteluja, remonttia ja niin edelleen.

Olin tässä kohtaa haalinut elämääni muutakin sivubisnestä kuin asunnot. Kaiken tekemisen keskellä olin Orimattilan perussuomalaisten puheenjohtaja, kaupunginvaltuustossa, pankin edustajistossa, pyöritin kotikylällä vuokrauspalvelua ja pidin varallisuusvalmennuksia. Ei mikään periteinen paletti.

Missään vaiheessa ei tullut mieleen pysähtyä ja kysyä onko tämä sitä elämää mitä haluan elää. Onko tämä kaikki kiire ja juoksu sitä mitä haluan?

“30 asuntoa” → lisää ostoskoriin.

Joveli Asunnot syntyi vahingossa. Se syntyi niin monen sattuman kautta, että sitä ei pitäisi olla olemassakaan. Kaikki kliseet verkoston voimasta, tilaisuuksiin tarttumisesta ja uskosta omaan tekemiseen voidaan käyttää. Käytännössä kaksi keskenään puurtanutta pariskuntaa löysivät toisensa, päättivät luottaa toisiinsa, luottaa laskimeen ja kääriä hihansa.

Matkan varrella työ tekijäänsä opettaa ja voidaan täysin varmasti sanoa, että kenelläkään meistä ei ollut hajuakaan miten tämä homma lähtee toimimaan. Ainoastaan oli päätös siitä, että se laitetaan toimimaan.

Näiden 30 asunnon kanssa matka alkoi syyskuussa 2025. Istuin isännöitsijän toimistolla tappamassa aikaa kun toimistolle tuli myyjän edustaja muissa asioissa tapaamaan isännöitsijää. Istuin vieressä kuuntelemassa heidän keskustelua siitä, että välittäjän toimeksianto tyhjien asuntojen vuokrauksen osalta on päättymässä. Tartuin tomerasti kynään ja ojensin post-it lapulla omat yhteystiedot huoneistojen ostoa ja vuokrausta varten. Tämä peliliike johti siihen, että olimme pian kiertämässä ja kuvaamassa tyhjiä asuntoja.

Minun ajatus oli ostaa tästä 30 asunnon paketista kaksi asuntoa, remontoida ne ja myydä/vuokrata ne eteenpäin. Kohtalo puuttui peliin ja suunnitelma kaatui. Silloinen hyvänpäivän tuttu, nykyinen yhtiökumppani Joonas soitti ja kyseli kuulumisia. Kerroin suunnitelmasta ostaa kolme asuntoa kerralla. Hän kysyi, että onko asunnot samalta myyjältä. Vastasin kahden olevan ja itseasiassa myyjällä olisi tässä 30 huoneistoa kerralla, otetaanko kaikki? Puhelu eskaloitui Zoom tapaamiseksi ja taisi kestää nelisen tuntia. Käytiin numeroita läpi ja excelöitiin kaikki mitä siinä kohtaa tiedettiin.

10 kuukautta myöhemmin kaikkien vastoinkäymisten jälkeen nuo 30 asuntoa oli meidän.

On aika villiä ajatella, että kun tekee tarpeeksi töitä omien tavoitteiden ja unelmien eteen, ne kaikki toteutuu. Jos joku olisi sanonut minulle kahdeksan vuotta sitten, että kohta ostetaan muuten yli puolella miljoonalla asuntoja, en olisi uskonut sitä. Jos katson peiliin ja näen toiselta puolelta itseni kahdeksan vuotta sitten, itkisin onnesta ja sanoisin ääneen “Me onnistuttiin”. Silti se ei enää tunnu siltä. Tuntuu siltä, että tarvitaan taas vähän lisää uusia haasteita ja vähän oksennusta kurkkuun. Vähän lisää epämukavuusaluetta ja mahdottomia haasteita.

37 sijoitusasuntoa ei ole päätepysäkki, vaan pomppulauta siihen mitä elämä seuraavaksi heittää eteen. Vaikka ääneen sanoisin, että mun tavoite on miljoonan nettovarallisuus, niin tärkein kysymys lienee mitä sillä miljoonalla tekisin. Ei siihen ole kauhean vaikea vastata. Viettäisin hidasta laatuaikaa, mulle tärkeiden ihmisten kanssa.

Seuraavaan kertaan,
Krista